Kirjoitin luomen leikanneelle lääkärille kirjeen, jossa kerroin kaivanneeni keskustelua lääkärin kanssa sen jälkeen, kun lääkäri oli soittanut ja kertonut melanoomastani. Sinänsä minulle oli ihan ok, että lääkäri soitti heti kun sai itse tietää PAD-vastauksen. Olisin vain toivonut, että olisin saanut ensi järkytyksen jälkeen keskustella lääkärin tai sairaanhoitajan kanssa, kysyttävää olisi ollut paljon. Kerroin lääkärille kirjeessä, että en muistanut jälkeenpäin puhelusta juuri muuta, kuin diagnoosin.

Lääkäri oli niin fiksu ihminen, että soitti minulle tänään ja pahoitteli, että oli toiminut tahdittomasti kertoessaan minulle melanoomadiagnoosin puhelimessa. Arvostan suuresti tämän nuoren lääkärin rohkeutta soittaa ja pahoitella, se kertoo siitä, että hän välittää aidosti potilaistaan, ja se on lääkärille erittäin tärkeä ominaisuus. Hän kertoi miettineensä, miten potilas reagoi, jos hän soittaa ja pyytää käymään vastaanotolla seuraavana päivänä, viettääkö potilas siinä(kin) tapauksessa unettoman yön. Ymmärrän lääkäriä hyvin, ei ole helppoa kertoa huonoja uutisia, eikä millään haluaisi huolestuttaa ketään turhan paljon. Omassa työssäni löydän aina silloin tällöin potilaitteni suusta milloin mitäkin limakalvomuutoksia, joita pitää joko tarkkailla tai mahdollisesti ottaa koepala. Silloin aina mietin, miten kerron potilaalle asiasta, jotten turhaan huolestuta, tietäen kuitenkin, että suurin osa heistä huolestuu ja osa hyvinkin paljon. Luulisin kuitenkin, että kaikkein tärkeintä on aito välittäminen, sen näyttäminen ja keskustelu potilaan kanssa.