Niissä kolmessa luomessa, jotka leikattiin pois ihotautilääkärin suosituksesta, ei löytynyt melanoomaa. Kävin kesällä vielä leikkauttamassa vasemmasta kädestä pois luomen, joka oli pelottavan yhdennäköinen melanoomaluomeni kanssa. Siitäkään ei löytynyt pahanlaatuista. Rauhoituin. Minulla on ihana työterveyslääkäri, hän leikkaa pois kaikki luomet, jotka vaivaavat mieltäni, ja jotka itse haluan pois. Tuntuu hyvältä tietää, että voin kääntyä hänen puoleensa aina kun joku luomi alkaa ahdistaa.

Kävin lokakuussa puolivuotiskontrollissa ihotautilääkärillä. Viikkoa ennen käyntiä huomasin vasemman peukalon kynnen alla tumman muutoksen. En mielestäni ollut loukannut sormea, joten tietysti huolestuin. Ajattelin näyttää sitäkin ihotautilääkärille. Valokuvasin sormea päivän välein nähdäkseni muuttuuko se jotenkin. Onneksi koko tumma läikkä hävisi muutamassa päivässä, joten varmaan olin loukannut peukun, vaikken sitä muistanutkaan. Kontrollikäynnillä ei sitten onneksi löytynyt mitään muutakaan, yhtään luomea ei joutunut poistolistalle. Ihotautilääkäri suositteli seuraavaa käyntiä taas 6 kk:n kuluttua ensimmäisestä. Jos silloinkin on kaikki hyvin, siirrytään vuoden välein tehtäviin kontrolleihin, joita jatketaan 5 vuoteen asti. Paitsi, että luulen käyväni syyneissä lopun ikääni, vain pitääkseni itseni rauhallisena.

Pikkuhiljaa olen alkanut taas luottaa tulevaisuuteen. Ehkä en enää koskaan sairastukaan melanoomaan, kuka tietää. Enää en myöskään ajattele sitä edes viikoittain. Oikeassa polvessa tuntuu aika ajoin hermosärkyä, silloin se aina muistuu mieleen, mutta painuu jo pian taas pois mielestä.

 

 

 

Kuten tuossa edellisessä postauksessa arvelin, muhi haavassa tulehdus. Sain puristamalla ulos vajaan teelusikallisen verran märkää. Olin aika hermostunut, sillä leikkauksestahan oli jo kuukausi aikaa ja haava oli ollut ihan kiinni. Mutta seuraavana päivänä näytti taas jo ihan hyvältä. Kävin vielä varmuuden vuoksi näyttämässä haavaa sairaanhoitajalle, hän arveli, että olin saanutu puristettua kaiken pois ja haava oli taas alkanut parantua. Hyvä niin.

Nyt en ole enää ihan niin hysteerinen auringon suhteen, voin jopa kulkea T-paidassa. Olen todennut, että 50+ aurinkovoide on ihan hyvää kosteusvoidetta, sillä voi lotrata antaumuksella ja voidella koko kropan heti aamutuimaan. Ei siis hätää, kyllä taidan pystyä elämään ihan täyttä elämää aurinkokammosta huolimatta.

Kun taannoin kävin leikkauttamassa lisää luomia pois työterveyslääkärillä, lupasi hän soitella PAD-tuloksista. Olen ollut ihan rauhallinen, kun mitään ei ole kuulunut. Ajattelin, että kyllä olisi jo kuulunut, jos luomissa jotain pahaa olisi. Tänään kyselin työterveyshoitajalta sähköpostitse vastausten perään ja kuulin, että lääkäri onkin lomalla! Sen takia mitään ei ole kuulunut. Toinen lääkäri soittaa minulle torstaina ja kertoo tulokset. Nyt jännittää. Mitenköhän reagoin, jos luomista onkin löytynyt uusi melanooma?

 

Meitä on hellitty viime aikoina ihanalla lämmöllä ja auringonpaisteella. Minulta melanooma vei ilon kauniista päivistä. Nykyisin ilahdun, jos aamulla herätessäni on pilvistä. En ole koskaan ollut mikään auringonpalvoja, mutta nyt huomaan miten vaikeaa onkaan välttää aurinkoa. Jos joudun pakosta olemaan auringossa, yritän ennakoida ja suojata ihoni vaatteilla ja voiteilla. Tunnen itseni vanhaksi mummoksi pitkien helmojeni ja hihojeni kanssa. Keskellä hellejaksoa. Juuri kun olin päässyt sen verran sinuksi vartaloni kanssa, että kehtasin esiintyä uimarannalla bikineissä kokouimapuvun sijaan. Olin myös päättänyt nauttia auringosta hihattomissa topeissa, pienistä alleista huolimatta. Nyt mietin kuumeisesti miten saan suojattua itseni tarpeeksi, kun lupasin mennä kuopuksen kanssa uimarannalle tänään. Tai mietin mihin aikaan uskaltaisin lähteä lenkille, etten liikaa altistaisi ihoani auringolle. Niin elämä muuttuu.

Suurin osa kanssaihmisistä ei varmaankaan ymmärrä miksi kartan aurinkoa, luulevat varmaan minun olevan ihan heikkohermoinen ja liiottelevan. Tosiasiassa ihotautilääkäri sanoi, että nyt pitää käyttää 50+ aurinkosuojaa, AINA. Ja välttää auringossa oleskelua. TYKSistä tuli tällä viikolla seurantaohje, jossa sanottiin minulla olevan 10-kertainen elinaikainen riski saada uusi melanooma jollekin toiselle ihoalueelle. Ei tunnu kivalta. Löysin taas jalastani yhden omituisen näköisen ihomuutoksenkin, pakko mennä näyttämään sitä työterveyslääkärille. Ja leikkausarpeenkin on ilmestynyt hieman tulehtuneen näköinen kohta, pieni märkäpää näyttäisi odottavan puhkeamista.  -huokaus-

Toisaalta. Nyt minun ei tarvitse ollenkaan potea huonoa omatuntoa, jos aurinkoisena päivänä suuntaankin pihatöiden sijaan esim. Ikeaan tai Skanssiin, tai vaan vietän päiväni kotona sisällä. Yritän muistaa mottoni: Muista aina ajatella positiivisesti.

 

Tässä osa Kotiin tulleesta TYKSin ohjeesta:

Kirjoitin luomen leikanneelle lääkärille kirjeen, jossa kerroin kaivanneeni keskustelua lääkärin kanssa sen jälkeen, kun lääkäri oli soittanut ja kertonut melanoomastani. Sinänsä minulle oli ihan ok, että lääkäri soitti heti kun sai itse tietää PAD-vastauksen. Olisin vain toivonut, että olisin saanut ensi järkytyksen jälkeen keskustella lääkärin tai sairaanhoitajan kanssa, kysyttävää olisi ollut paljon. Kerroin lääkärille kirjeessä, että en muistanut jälkeenpäin puhelusta juuri muuta, kuin diagnoosin.

Lääkäri oli niin fiksu ihminen, että soitti minulle tänään ja pahoitteli, että oli toiminut tahdittomasti kertoessaan minulle melanoomadiagnoosin puhelimessa. Arvostan suuresti tämän nuoren lääkärin rohkeutta soittaa ja pahoitella, se kertoo siitä, että hän välittää aidosti potilaistaan, ja se on lääkärille erittäin tärkeä ominaisuus. Hän kertoi miettineensä, miten potilas reagoi, jos hän soittaa ja pyytää käymään vastaanotolla seuraavana päivänä, viettääkö potilas siinä(kin) tapauksessa unettoman yön. Ymmärrän lääkäriä hyvin, ei ole helppoa kertoa huonoja uutisia, eikä millään haluaisi huolestuttaa ketään turhan paljon. Omassa työssäni löydän aina silloin tällöin potilaitteni suusta milloin mitäkin limakalvomuutoksia, joita pitää joko tarkkailla tai mahdollisesti ottaa koepala. Silloin aina mietin, miten kerron potilaalle asiasta, jotten turhaan huolestuta, tietäen kuitenkin, että suurin osa heistä huolestuu ja osa hyvinkin paljon. Luulisin kuitenkin, että kaikkein tärkeintä on aito välittäminen, sen näyttäminen ja keskustelu potilaan kanssa.
 

Ensimmäinen kuva on otettu heti ompeleiden poiston jälkeen 2.5. Haava on vähän auki, joten terveydenhoitaja teippasi sen hyvin.

Seuraava kuva on otettu viikko ompeleiden poiston jälkeen, olen juuri ottanut teipit pois.

Ja viimeinen kuva on otettu 2 viikkoa ompeleiden poiston jälkeen, haava on parantunut mielestäni oikein hyvin.